Koulujärjestelmämme tilanne herättää huolta

Kaikki muistavat muutamien Suomen muutamien vuosien takaisen menestyksen Pisa-taitovertailussa. Peruskoulumme on ollut jo perustamisvaiheessa poikkeuksellisen hieno järjestelmä. Samoin korkeakoulutus on ollut kaikille mahdollinen ja laadukas. Oma koulutieni kulki ensimmäiset kaksitoista vuotta Muurolan koulukankaalla ala-asteelta lukioon, sittemmin Oulun yliopistossa lukukauden vaihdolla Strasbourgissa Ranskassa. Koen saaneeni oikein hyvät valmiudet työelämään, yleissivistykseen ja elämässä yleensä tarvittaviin taitoihin. Terveisiä kaikille entisille opettajilleni!

Nykyisin taitaa olla hieman toisin. Vika ei missään nimessä ole haastavissa olosuhteissa ja niukoilla resursseilla parhaansa tekevillä lahjakkaissa opettajissa. Opetussuunnitelmaamme on jäänyt valuvikoja.

Nykyisin digitaidot läpileikkaavat kaikki oppiaineet liikuntaa lukuunottamatta (siihenkin niitä tosin suunniteltiin!). Digitaidoissa ei sinänsä tietenkään ole mitään pahaa, päinvastoin. Nyt kuitenkin oppilaiden ja opettajien aika menee näiden digitaalisten järjestelmien paapomiseen. Esimerkiksi käsitöissä puolivalmiista töistä täytyy ottaa kuvat ja lähettää ne palvelimeen talteen. Koittaapa itse saada vaikkapa kahdeksanvuotias käyttämää hänelle vierasta ja huonosti motivoivaa palvelua kädestä pitäen. Siihen menee aikaa, joka on muusta pois. Samoin on lopulta vaikea keksiä turhempaa taitoa, kuin koulun oman järjestelmän käyttö – se ei taida 10-15 vuoden päästä olla kovin relevanttia. Eritoten se on muusta pois – eli esimerkiksi kielten, matematiikan ja käden taitojen oppimisesta.

Samoin muusta pois on nyt erilaisiin älylaitteisiin käytettävät rahat. Ne voisi käyttää ehkä paremminkin. Joku voisi jopa yhdistää älylaitteet koululaisilla oleviin esimerkiksi keskittymiseen liittyviin haasteisiin. On siis aika irvokasta, että kuntamme joutuvat laittamaan rahojaan näihin laitteisiin, ja aivan liian niukoilla resursseilla pyrkimään auttamaan esimerkiksi adhd:ta sairastavan lapsen opintietä. Jälkimmäinen on toki siirtynyt nyt hyvinvointialueiden niukkojen resurssien piiriin, muutos sekin.

Itseohjautuvuus on nykyään arvossaan. Koulumaailmassa on ehkä kuitenkin käynyt niin, että itseohjautuvuus on alkanut tarkoittaa sitä, että ne oppilaat, joiden vanhemmilla on aikaa ja mahdollisuuksia opettaa lapsiaan, menestyvät hyvin. Jos vanhemmilla ei ole jompaakumpaa, on riski koulumenestyksen rapistumiselle suuri.

Suomessa on tällä hetkellä huutava pula osaajista kaikilla koulutustasoilla. Ammattikoulutuksen uudistus muutamien vuosien takaa lisäsi merkittävästi harjoitteluiden osuutta. Tämän seurauksena opiskelun tasalaatuisuus kärsi – harjoittelupaikalla ja oppilaan aktiivisuudella alkoi olla merkittävä vaikutus.

Pieni maamme voi menestyä vain osaamisen kehittämiselle ja laadukkaalla, myös korkeatasoisella koulutuksella. Korkeakoulutettujen määrässä olemme OECD:n vertailussa tippuneet ylimmästä neljänneksestä keskikastiin reilussa kymmenessä vuodessa. Innovaatioilla, kehittämisellä ja uuden luomisella voimme menestyä, mutta siihen tarvitaan koulutusta.

Nyt on aika varmistaa perustaitojen oppiminen kouluissa. Suomen perusta horjuu.

Lopuksi oikein mukavaa alkavaa kevättä nykyisille koululaisille ja opettajille! Samoin muistutus siitä, että paljon hyvää suomalaisessa koulujärjestelmässä edelleen löytyy. Ei hukata hyvää ydintä.